Parikkala

PATE 2 -hanke 2016 – 2018 Parikkalan seudun pulp_poyta_työllisyyden edistäminen

PATE 2 -hanke 2016 – 2018 on Laptuote-säätiön Parikkalan kunnan alueella toteuttama hanke. Se toteutetaan Kaakkois-Suomen TE-toimiston (työllisyyspoliittinen avustus) ja Parikkalan kunnan rahoituksella.

Hankkeella vaikutetaan Parikkalan kunnan alueen työllisyyteen. Kohderyhmänä ovat pitkään työttömänä olleet työnhakijat, osatyökykyiset sekä nuoret ja maahanmuuttajat. Keskeisenä toimenpiteenä on tarjota työkokeilu- ja palkkatukityömahdollisuuksia Kiipolan työhönvalmennuskeskuksen työpajoilla. Yksilö- ryhmä- ja työvalmennuksen keinoin hankkeen asiakkaita valmennetaan eteenpäin työhön ja/tai ammatillisiin opintoihin asiakkaan omien tavoitteiden pohjalta. Tavoitteena on löytää yksilöllisiä työllistymis- ja koulutusratkaisuja.poydan_teko_

Hankkeen palveluihin ohjaudutaan Kaakkois-Suomen TE-toimiston ja Etelä-Karjalan työvoiman palvelukeskuksen kautta. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä lähettäjätahon sekä alueen yrittäjien kanssa työkokeilu-, palkkatuki- ja edelleensijoituspaikkojen löytämiseksi.

Yhteyshenkilö
Anna-Kaarina Gardemeister
040 759 3952

 

Kiipolan työhönvalmennuskeskuksen toiminta

  • Työvalmennus- ja työtoiminta
  • Kuntouttava työtoiminta
  • Nuorten työpajatoiminta
  • PATE-hanke:
    • Asiakkaiden ohjaamista eteenpäin työhön sekä ammatillisiin opintoihin yksilö-, ryhmä- ja työvalmennuspalveluiden keinoin

Toimintaan ohjaudutaan mukaan Etelä-Karjalan työvoiman palvelukeskuksen tai Kaakkois-Suomen TE-toimiston kautta. Kohderyhmänä ovat alueella asuvat heikossa työmarkkina-asemassa olevat henkilöt kuten pitkäaikaistyöttömät, ikääntyvät, ammattikouluttamattomat, nuoret ja osatyökykyiset.

Työpajat

Työpajat tarjoavat työkokeilu- tukityöllistymis- ja työssäoppimispaikkoja kaikille Kiipolan työhönvalmennuskeskuksen asiakkaille. Työtehtävät vaihtelevat myymälän asiakaspalvelutehtävistä huonekalujen kunnostukseen ja palvelupajan kotisiivouksiin.

Työpajoja ovat:

  • Kierrätyskeskus- ja myymälä
  • Tekstiilityöt ja uusiotuotteet
  • Puutyöt
  • Huonekalujen kunnostus- ja verhoilu
  • Palvelupaja
  • Mediapaja

Kierrätyskeskuksen toimintaan kuuluu myös yksityishenkilöille tarkoitettu sähkö- ja elektroniikkaromun keräys eli SER-kierrätys.
Palvelupajalta voit tilata apua kotitöihin kuten siivoukseen, piha- ja puutarhatöihin sekä pieniin remontteihin. Kuljetuspalvelut myös lähiseudulle.

Etsivä nuorisotyö Kiipolasta käsin toimii myös Etsivä Eija Europaeus. Lue lisää täältä

KIERRÄTYSMYYMÄLÄ Kiipolantie 2

59100 PARIKKALA

0400 225 090

Avoinna

MA-PE 10.00-16.00 LA-SU Suljettu

PALVELUPAJA siivoukset, piha- ja puutarhatyöt, remonttityöt 040 751 9971

YHTEYSTIEDOT

Eija Europaeus

Etsivä nuorisotyö Parikkala 040 723 7228

Pentti Pirinen Puutyöt 040 176 6232

Pekka Jantunen Mediapaja 040 668 5684

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial